Arvostamme kaikessa toiminnassamme huippuosaamista ja yhteistyön mutkattomuutta. Evolvitin vastuulle annettujen tehtävien osalta näistä ei tarvitse murehtia, vaan asiat hoituvat ammattimaisesti ja aikataulussa.

- Johtaja Magnus Weurlander, konsernijohtorymän jäsen ja peruspankkijärjestelmähankkeen omistaja, Aktia

Evolvit on Aktian strateginen kumppani

Aktia uudistaa peruspankkijärjestelmänsä

Peruspankkiprojekti on merkittävä osa Aktian Toimintaohjelma 2015:tä, jonka tavoitteena on tehdä Aktiasta taloudellisen neuvonnan Suomen mestari ja parantaa yhtiön kilpailukykyä. Peruspankkijärjestelmän uudistaminen tuli ajankohtaiseksi asiakaskäyttäytymisen muuttumisen, pankkitoiminnan sääntelyn ja kiristyneen taloustilanteen myötä. Uusi peruspankkijärjestelmä tehostaa prosesseja ja nopeuttaa ja helpottaa uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämistä ja markkinoille tuomista kaikissa palvelukanavissa – konttoreissa, puhelimitse, verkkopankissa ja mobiilikanavassa.

Evolvitin rooli tässä monitoimittajaprojektissa on koskettanut lähes jokaista sen osa-aluetta, painottuen hankekoordinointiin ja osaprojektien johtamiseen, arkkitehtuurisuunnitteluun, ohjelmistokehitykseen, prosessien kehittämiseen ja täsmäiskuina tehtäviin haastaviin ongelmanselvityksiin. Evolvit on tukenut hanketta tiiviissä yhteistyössä Aktian IT:n, liiketoimintaorganisaation ja Aktian muiden kumppaneiden kanssa, yhdistämällä sekä vahvaa asiantuntemustaan finanssialasta että osaamistaan eri toteutusteknologioista.

–Arvostamme kaikessa toiminnassamme huippuosaamista ja yhteistyön mutkattomuutta. Evolvitin vastuulle annettujen tehtävien osalta näistä ei tarvitse murehtia, vaan asiat hoituvat ammattimaisesti ja aikataulussa. Yhteistyön kautta olemme selvästi säästäneet aikaa projektin eri osa-alueilla, sanoo konsernijohtorymän jäsen ja hankkeen omistaja, johtaja Magnus Weurlander.

Toimiva yhteistyö on korkean laadun edellytys

Evolvit on ollut tiiviisti mukana Aktian tietojärjestelmien kehitystyössä jo niiden edellisten versioiden aikana. Myynnin työkalujen kirjo on laaja, jonka vuoksi Evolvit on ollut mukana muun muassa suunnittelemassa ja rakentamassa eri yksiköiden tarpeita tukevaa, asiakaskokonaisuuden hallintaan suunnattua sovelluskokonaisuutta koko sen elinkaaren ajan. Peruspankkiprojektin myötä taustalla toimiva järjestelmäympäristö muuttuu merkittävästi, jonka vuoksi on tärkeää että mukana on kumppani joka on joustava ja innostunut, sekä tuntee organisaation, henkilöt ja toimintatavat.

Konsultointipalveluiden lisäksi Evolvit vastaa myös omista ohjelmistokehitysprojekteistaan Aktialla, joihin kuuluvat tuoreimpina mm. myynninohjausta, verkkopalveluiden palvelusopimusten hallintaa ja yritysluottojen hakemusten luontia tehostavat sovellukset, sisäisen maksuliikenteen eräsiirtojärjestelmä, sekä yhteisen kehityshistorian aikana luotujen työkalujen saattaminen toimintaan uuden peruspankkijärjestelmän kanssa.

–Valitsemme keskeiset kumppanimme huolella ja Evolvit on yksi niistä jota mielellään käytämme. Evolvit on jo vuosien ajan toiminut meidän oman IT:n jatkeena sovelluskehityksen, integraatioiden ja tiedonkäsittelyn alueilla. Yhteistyö on toimivaa ja osaamisen taso vastaa korkeita vaatimuksiamme, täydentää tietohallintojohtaja Ville Rissanen.

Asiakas on kaiken toiminnan keskipisteenä

Uusien tarpeiden syntyessä Evolvit on tarjonnut Aktialle joustavaa ja nopealiikkeistä palvelua, täydentäen niitä tarpeita joita pankin kriittisten tietojärjestelmien kehittämisessä vaaditaan. Asiakaskeskeisen toimintamallinsa kautta Evolvit tuottaa nopeasti tuloksia ja toimii aidosti Aktian edustajana myös muiden toimijoiden suuntaan.

–Evolvit on ylpeä pitkästä yhteisestä historiasta Aktian kanssa ja tarjoaa jatkossakin ammattimaisen, sitoutuneen ja henkilökohtaisen asiakaskokemuksen. Toimintamme päätavoitteena on tuntea asiakas, tämän liiketoiminta ja siihen liittyvä tekniikka niin hyvin, että voimme tarjota aidosti Suomen parasta finanssialan IT-palvelua, tiivistää Aktian asiakkuudesta ja finanssiliiketoiminnan kehittämisestä Evolvitissa vastaava johtaja Harri Inkinen.

Lisätietoa:

Harri Inkinen
Director, Financial Technology

040 828 9980
harri.inkinen@evolvit.fi

Jaa tämä artikkeli: